Yhdistyksen säännöt
Salon Seudun Palveluskoiraharrastajat ry: säännöt:
1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
Yhdistyksen nimi on Salon Seudun Palveluskoiraharrastajat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Salo ja toiminta-alue Salo lähiympäristöineen.
2. Tarkoitus ja toiminnan laatu
Yhdistyksen tarkoituksena on herättää ja ylläpitää palveluskoiraharrastusta sekä edistää ja tukea sitä. Opastaa jäseniään palveluskoirien kasvattamisessa ja kouluttamisessa. Tehdä palveluskoiratoimintaa tunnetuksi ja työskennellä hyvän koirakurin aikaansaamiseksi toiminta-alueellaan.
Tarkoituksen toteuttamiseksi yhdistys järjestää palveluskoirien koulutuskursseja, harjoitustilaisuuksia, ohjausta, neuvontaa ja kokeita.
Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, omistaa toimintaansa varten tarpeellista kiinteää ja irtainta omaisuutta sekä toimeenpanna arpajaisia, myyjäisiä ja rahankeräyksiä.
3. Jäsenet
Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä yksityinen henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt, ja jonka yhdistyksen johtokunta hyväksyy jäseneksi.
Jäsenet voivat olla vuosi-, perhe- tai kunniajäseniä. Perhejäsen on henkilö, joka kuuluu vuosijäsenen perheeseen ja asuu samassa taloudessa hänen kanssaan. Perhejäsenellä on samat oikeudet ja velvollisuudet kuin vuosijäsenellä, mutta hänelle ei lähetetä yhdistyksen julkaisuja.
Henkilö, joka on yhdistyksen toiminnan kannalta erityisen ansioitunut, voidaan johtokunnan yksimielisellä päätöksellä kutsua kunniajäseneksi. Kunniajäsenellä on samat oikeudet ja velvollisuudet kuin vuosijäsenellä, mutta hän ei maksa jäsenmaksua.
4. Jäsenen eroaminen tai erottaminen
Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti johtokunnalle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi.
Johtokunta voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt jäsenmaksunsa maksamatta, rikkoo yhdistyksen sääntöjä tai toimii yhdistyksen tarkoitusperien vastaisesti tai on menettelyllään yhdistyksessä tai yhdistyksen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä tai rikkoo yhdistys- tai eläinsuojelulakia.
Eronneella tai erotetulla jäsenellä ei ole mitään oikeutta yhdistyksen omaisuuteen.
5. Liittymis- ja jäsenmaksut
Vuosi- ja perhejäseniltä perittävän liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta päättää vuosikokous. Jäsen, joka liittyy yhdistykseen kesken kalenterivuoden, on velvollinen suorittamaan jäsenmaksun koko kalenterivuodelta.
6. Johtokunta
Yhdistyksen asioita hoitaa johtokunta, johon kuuluu vuosikokouksessa valitut puheenjohtaja, sihteeri, rahastonhoitaja ja viisi (5) muuta varsinaista jäsentä. Johtokunta valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa keskuudestaan tai ulkopuoleltaan muut tarvittavat toimihenkilöt ja toimikunnat.
Johtokunnan toimikausi on vuosikokouksesta vuosikokoukseen.
Johtokunta kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta tai kun vähintään puolet sen jäsenistä sitä vaatii.
Johtokunta on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, mukaan luettuna puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja ovat paikalla. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan mielipide, vaaleissa kuitenkin arpa.
7. Yhdistyksen nimen kirjoittaminen
Yhdistyksen nimen kirjoittaa johtokunnan puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja yhdessä sihteerin tai rahastonhoitajan kanssa.
Johtokunta voi myös valtuuttaa puheenjohtajan, sihteerin, rahastonhoitajan tai johtokunnan jäsenen kirjoittamaan yhdistyksen nimen yksin.
8. Tilikausi ja toiminnantarkastus
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja johtokunnan vuosikertomus on annettava toiminnantarkastajille viimeistään kuukautta ennen vuosikokousta.
Toiminnantarkastajien tulee antaa kirjallinen toiminnantarkastuskertomus johtokunnalle viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta.
9. Yhdistyksen kokoukset
Yhdistys pitää vuosittain yhden varsinaisen kokouksen johtokunnan määräämänä päivänä helmi-maaliskuussa.
Ylimääräinen kokous pidetään, mikäli yhdistyksen kokous tai johtokunta katsoo sen tarpeelliseksi tai vähintään 1/10 yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä johtokunnalta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kuuden (6) viikon kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty johtokunnalle.
Äänioikeutettuja yhdistyksen kokouksissa ovat 16 vuotta täyttäneet vuosi-, perhe- ja kunniajäsenet. Kullakin jäsenellä on yksi ääni.
10. Yhdistyksen kokousten koolle kutsuminen
Johtokunnan on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään 14 vuorokautta ennen kokousta jäsenille postitetuilla kirjeillä tai sähköpostilla jäsenen ilmoittamaan osoitteeseen ja yhdistyksen internetsivuilla.
11. Vuosikokous
Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. Kokouksen avaus
2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. Esitetään tilinpäätös, toimintakertomus ja toiminnantarkastajien lausunto
6. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä johtokunnalle ja muille vastuuvelvollisille
7. Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksujen suuruus
8. Valitaan johtokunnan puheenjohtaja, sihteeri, rahastonhoitaja ja muut jäsenet
9. Valitaan yksi tai kaksi toiminnantarkastajaa ja varatoiminnantarkastajaa
10. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat
Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen vuosikokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti johtokunnalle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
12. Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen
Sääntöjen muuttamiseen vaaditaan, että vähintään 3/4 yhdistyksen kokouksessa annetuista äänistä on sitä kannattanut ja päätös on asianmukaisesti rekisteröity.
Yhdistyksen purkamisesta on tehtävä päätös kahdessa vähintään kuukauden välein pidetyssä yhdistyksen kokouksessa.
Purkamispäätöstä on kummassakin kokouksessa kannatettava vähintään 3/4 annetuista äänistä. Päätös on asianmukaisesti rekisteröitävä.
Ehdotus sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta on mainittava kokouskutsussa.
Jos päätös yhdistyksen purkamisesta tai lakkauttamisesta on tehty, käytettäköön varat ja omaisuus viimeisen kokouksen päätöksen mukaisesti palveluskoiratoimintaan tai paikalliseen eläinsuojelutyöhön.
13. Muut määräykset
Muuten noudatetaan, mitä laissa yhdistyksistä säädetään.